ETUSIVU TIETOA DUBAISTA MITÄ TEHDÄ DUBAISSA BLOGI YHTEYDENOTTO IN ENGLISH EN FRANCAIS



--------------------------------------------------



DUBAI TUTUKSI (BLOGI)



28.4.09

Ekspatriaatit ja emiratisaatio

Täkäläiset ovat aina ottaneet ulkomaalaiset vastaan avoimin sylin. Ensin saapuivat kamelikaravaanit ja kauppalaivat. Kun 1900-luvun alussa Dubaissa hallinnut sheikki Maktoum bin Hasher Al Maktoum poisti tulliveron, sai se Dubain merkityksen kaupan keskuksena kasvamaan. Ekspatriaatteja houkutellaan Dubaihin herkullisilla palkkapaketeilla. Yrityksiä varten perustetaan verovapaita alueita erilaisine helpotuksineen. Ekspatriaatteja onkin onnistuttu saamaan tänne siinä määrin, että he muodostavat nykyään noin 80 prosenttia Arabiemiraattien väestöstä, oman maan kansalaisten jäädessä 20 prosenttiin.

1990-luvun alussa syntyi Arabiemiraattien kansalaisten etuja ajamaan emiratisaatio-pyrkimys (emiratisation). Sen tarkoituksena on saada Arabiemiraattien kansalaiset työllistettyä julkisella ja yksityisellä sektorilla. Päämääränä on siirtää tietotaitoa ekspatriaateilta Arabiemiraattien kansalaisille, saada nämä enemmän osallistumaan liike-elämän pyörittämiseen omassa kotimaassaan ja täten vähentää Arabiemiraattien riippuvuutta ekspatriaateista.

Luin lehdestä, että Abu Dhabin yliopisto oli juuri järjestänyt emiratisaatiota käsittelevän foorumin (Emiratisation Forum). Tällä hetkellä Abu Dhabin emiraatissa on julkisen sektorin työntekijöistä noin 30% Arabiemiraattien kansalaisia, yksityisellä sektorilla vain noin 1%. Foorumissa todettiin tähtäimessä olevan nyt kansalaisten osuuden lisääminen erityisesti yksityisellä sektorilla järjestämällä heille sopivaa koulutusta sekä toimimalla yhteistyössä yksityisen sektorin firmojen kanssa. Emiratisation.org yrittää saattaa töitä hakevat Arabiemiraattien kansalaiset sekä yksityisen sektorin firmat yhteen.

Arabiemiraattien kansalaisia tuetaan myös muilla keinoin. Arabiemiraattien kansalaisen solmiessa avioliiton Arabiemiraattien kansalaisen kanssa maksavat Arabiemiirikunnat heille sievoisen summan myötäjäisinä. Heille lahjoitetaan lisäksi tontti kaupungista ja annetaan laina talon rakentamiseen. Myös monenlaista koulutusta on tarjolla - esimerkiksi Emirates Airlines kouluttaa Arabiemiraattien kansalaisista lentäjiä ilmaiseksi.

Niinpä niin. Oman maan mansikat. Mutta kyllä meitä muun maan mustikoitakin täällä kohdellaan hyvin korrektisti ja suvaitsevasti. Mikäs meidän on täällä ollessa.

Ei kommentteja: